what happened one year ago...

  D: Siitä on nyt vuos. Siitä, kun mä itkin Helsinki-Vantaan lentokentällä ensimmäistä ja viimeistä kertaa elämässäni. Siitä, kun mun äiti sano mun hyvin tärkeille ystäville: "Ei täs mitään vakavaa oo tapahtunu, tää ei oo maailmanloppu, kyllä te vielä aivan varmasti näette, sitä paitsi Daria tulee takaisin". Sitten se hymyili niille nätisti jotta ne uskoisi kaiken ja lopettaisi itkemisen. Mä oon nähny ne ainoastaan kerran sen jälkeen enkä oo koskaan palannu takaisin. Mä oon vieläkin täällä ja jään tänne ainakin vielä kolmeksi vuodeksi, katsotaan sitten mitä tapahtuu. Mutta mä oon ite luvannu kaikille että mä tuun asumaan vielä jonkun hetken elämästäni Suomessa, ja vaikken mä aina kaikkia lupauksiani oo toteuttanu, tän mä aion pitää. 23.12.09 mä muistan ainakin vielä jonkin aikaa erittäin tarkasti ton päivän tapahtumat ja vaikka nyt onkin mennyt 365 päivää, se on yhtä unohtumattomana mun mielessä. Tää on paska päivä tavallaan kun ihan kaikki muistot valuu taas mun päähän sellasena hyökyaaltona ja mua alkaa itkettää koska ne on kaikki niin tärkeitä ja ainutlaatuisia.

Tasan vuos sitten mä muutin Pariisiin.

Ikävä, ei mulla muuta.

HAUSKAA JOULUA KAIKILLE 

ja kiva kun jaksatte tätä blogia!

DARIA

   

P.S. Nois kuvis ei oo mitään ihmeellistä mut ne on otettu aikalailla vuos sitten Suomesta.

last year this time...

Vähän yli vuos sitten mä kävin onnellisena koulua Suomessa enkä voinukkaa ajatella koskaan asuvani Ranskassa. Multa ei puuttunu mikään. paitsi perhe. Mun elämä oli aika ykstoikkoista - koulunkäyntii, dataamista, rahan tuhlaamista, viikonloppubiletystä, kavereita ja vähäistä nukkumista. Nää kuulostaa varmaan kaikille tutuilta mut jos teidänkin elämä muuttuisi jonakin päivänä rajusti, uskon että jokainen teistä tajuaisi että ne edellä mainitut hetket ovat olleet tähän asti yksiä elämänne parhaimmista. Jos mä oisin alottanu bloggaamisen jo silloin, olisitte varmasti huomannu tän valtavan muutoksen. Mä en oo enää mä, mä oon ihan erilainen. Mä näin äitiäni noin kerran kuukaudessa, kaksoissiskoani sitäkin vähemmän - voitte varmasti kuvitella miten vaikeaa kaksosten on elää tämän ikäisinä melkeinpä toisilla puolilla maailmaa. Joo, mä sanon tätä paikkaa toiseks puoleks maapalloo, älkää välittäkö. Joskus maanantaisin heräessäni, sillon ku kaverit ei päässy viikonloppuna tulemaan, huomasin kuinka karhealta kurkkuni tuntu sillä en ollu puhunu kahteen kokonaiseen päivään sanaakaa !     
Nyt kaikki on toisin. Teidän on vaikeeta kuvitella mun elämä sellaisena millaisena yritän nyt kertoa teille siitä koska mul ei sillo sattunu olemaan kameraa joten ne kaikki lukemattomat muistot on säilyny pelkästään mun päässä ja mä toivon että ne säilyis siellä koko loppuelämän. 
Syksy 2009, i'll remember it all my life ! Iso kiitos teille kaikille jotka vietitte sen mun kanssa vaikka suurin osa ei ees lue tätä blogia <3
P.S terveisiä välimereltä :-) palailen about 5 päivän päästä pariisiin mut lähen heti seuraavana päivänä möksälle joten näit upeita kuvia täältä saatte vielä odottaa, sorry.